Kylätoiminnasta elinvoimaa Suomenniemen kylille
”Kauriansalmen kylät ry oli käynnistävä voima siihen, että olemme saaneet valokuituverkon toteutumaan Suomenniemelle. Syyskuun alussa lähtee kolmas rakennusvaihe liikkeelle, kun Suomenniementien varsi ja Karkauksentien vartta rakennetaan eteenpäin. EU-rahoituksen saanti kesti, mutta vihdoinkin rakentaminen käynnistyy. Asiasta kuulee lisää Rantinhovissa lauantaina, 7.9. klo 12 lähtien”, valokuituasiaa alueella koordinoinut Vuokko Pietarila toteaa.
Nyt rakennetaan Hujala, Tikankylä, Sopenkylä, Muikkula, Karkaus, Mentula, Vesala, Honkataipale (pohjoinen osa), Viiru, Sollankylä, Penttilä sekä Heikka. Hanketta vetää Saimaan Kuitu Oy ja urakoitsijana aloittaa Vainicon Oy.
Laamalan kyläyhdistyksen vetovastuulla ollut hanke eli Nirkko, Jukara Lahnasalo, Liiansaari, Laamalansaari ja Houtunsaari alue on myös saanut tukirahoituksen, mutta urakoitsija ei ole vielä varmistunut, joten voi olla, että aloitus siirtyy kevääseen.
Valokuitu toimii aurinkosähkölläkin!
Suomenniemellä on paljon kesämökkejä ja usein kysytään, toimiiko valokuitu aurinkosähköllä. ”Kyllä toimii, mutta 12 voltin jännite pitää muuttaa invertterillä 240 volttiin ja kytkeä kuitupäätelaite invertterin pistorasiaan. Kuitupäätelaite vie vain vähän virtaa, noin 40 mA 240 voltilla. Invertterit eivät ole kalliita, halvimmat maksavat noin sadan ja kahden sadan euron välillä”, Saimaan Kuitu Oy:n toimitusjohtaja Jari Käyhty toteaa.
Liittymän ehtii vielä saada
Palveluja on vuosien varrella vähennetty ja viety kyliltä pois, mutta nyt on mahdollisuus saada niitä valokuidun kautta takaisin. Nopeat ja varmat maan alla turvassa kulkevat tietoliikenneyhteydet mahdollistavat sosiaali- ja terveyspalvelujen, viranomaispalvelujen ja viihdepalvelujen käytön sekä myös etäopiskelun. Ja kuidussa kaista ei ruuhkaudu, kun et jaa yhteyttäsi toisten kanssa.
Liittymän kannattaa ottaa silloin, kun verkkoa rakennetaan. Jälkeenpäin liittyminen on aina kalliimpaa, sillä silloin ei ole hanketukea enää käytettävissä ja tilaaja joutuu maksamaan liittymän lisäksi rakentamisen kustannukset, jos kiinteistö sijaitsee kauempana lähimmästä liityntäpisteestä.
Lisätietoja:
Suomenniemi 3: koordinoija Vuokko Pietarila, 040 573 3151, [email protected] Saimaan Kuitu Oy, toimitusjohtaja Jari Käyhty, 040 687 6649, [email protected]

